tiistai 7. elokuuta 2012

Lisää gekkolapsia jälleen :)

Eilen 6.7.2012 syntyivät kaksi suloista gekkovauvelia, Furious ja Tortuga :) Alla kuvat pikkuisista <3

Furious <3

Tortuga <3

lauantai 4. elokuuta 2012

Harjasgekko vauva!

Eilen kuoriutui meidän kolmas harjasgekko poikasemme, nimekseen se sai Voltar :) Alla kuva pikkuisesta <3

torstai 2. elokuuta 2012

Kotilovaaveja!

Viime yönä löysin achatina iredaleiden terraariosta 15 pientä irkkuvaavelia! Tulivat kyllä aivan yllätyksenä, en edes odottanut emojen tekevän vielä poikasia. Poikaset tulevat myyntiin, kunhan kasvavat hiukan ja alkavat toimimaan :) Poikasten vanhemmat eivät ole sukua keskenään ja emojen juuret menevät venäjälle ja ruotsiin, joten poikaset ovat oivallisia yksilöitä jalostukseen tai ihan vain lemmikeiksi :)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kilpikonna miitti 14.7.2012

Kävimme jälleen kerran kreikankonnakasvattajan luona kyläilemässä. Paikalla oli myös pari konnan ostajaa, ja toisella niistä oli mukana nelivarvas ja kreinakonna. Meiltä taas lähti mukaan koko kööri, eli yhteensä 5 kilpikonnaa (2 kreikankonna naarasta, hoitokonnat kreikkis ja nelari koiraat ja reevesin konna koiras). Ja näiden lisäksi mukaan lähti kaverin kaksi hiilikilpikonnan poikasta. Eli siis varsinainen eläinkuljetus :)

Ennen Mairelle menoa kävimme viemässä rottia Reporankaan ja mikäs se sieltä terraarioista löytyi, 2 suloista pientä reevesi vauvaa. Eihän sitä voinut vastustaa kiusausta, kun muutenkin olin jo omalle reevesille kaveria miettinyt, joten toinen niistä sitten lähti mukaamme, eli kotiin palasimme 6 kilpikonnan kera :D

Mairen luona sitten vietettiin hyvää aikaa uusien ystävien kanssa ja Teemun kanssa rakenneltiin pari konnankoppia. Nähtävillä oli siis neljää eri lajia kilpikonnia, varsinaiset kilpikonnien kokoontumisajot siis! Sitten yöllä pääsimme lähtemään kotia kohti pari uutta ystävää ja kokemusta rikkaanpana :)

Alla kuva uudesta tulokkaasta <3

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Ensimmäiset Temellus kasvatit kuoriutuivat!

Tänään siis kuoriutuivat ensimmäiset Temellus kasvatit, harjasgekko vauvat Bolt ja Sagita. Poikasille oli jo valmiiksi ajateltu nimet, ja Boltin nimi erityisesti sopii tähän päivään, kun ulkona ukkostaa ja salamoi. Ja Sagita tuli kyllä nimensä mukaisesti munasta ulos nuolen nopeudella :) Alhaalla kuvat pikkuisista :)


Temelluksen Bolt, ensimmäinen meidän kasvattama harjasgekko :)

Temelluksen Sagita, toinen meillä kuoriutunut poikanen :)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Uusi kreikkisnaaras :)

Eilen haimme uuden kreikankonnanaaras Riinan kotiin Jyväskylästä kreikankonnakasvattaja Maire Pokkisen luota. Riina on kuulemma juossut ympäriinsä munintahöyryissä ja tänään näytti kalkki/seepiansuomu maistuvan, joten odottelemme siis, milloin rouva alkaa munimaan :) Alla kuva uudesta asukkaasta :)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tampereen reissu 25.6.2012

Lähdimme jälleen kerran käymään Tampereen Ideaparkissa. Lähdimme matkaan aamulla aikaisin ja olimme perillä kymmenen aikoihin. Sitten siinä shoppailimme, söimme, shoppailimme, kävimme autossa lepäämässä ja sitten taas shoppailimme lisää. Sitten pienen pitkähkön odottelun jälkeen saimme sen, mitä olimme menneet hakemaan; pienen tokeegekko vauvelin! Jenna Lohisto toi sen meille Ideaparkkiin ja sitten lähdimme jatkamaan matkaa kohti kotia uuden kaveruksen kanssa. Alla kuva uudesta tulokkaasta :)


Mutta ei siinä vielä kaikki. Jyväskylään kun pääsimme kävimme hakemassa yhden terraarion ja sen jälkeen suuntasimme katsomaan pienenpieniä kreikanmaakilpikonnan poikasia. Ne oli niin lutusia, olisi voinut heti pistää yhden taskuun ja viedä kotiin :) Mutta kärsivällisyyttä, kohta meillä on omia kreikankilpikonnanpoikasia joita ihastella, nyt pitää vielä tyytyä katsomaan ja hipelöimään muiden poikasia. Alla kuva neljästä vaavista, ovat kyllä kuin samaan muottiin tehtyjä, ihan samannäkösiä pikkuveijareita :)


Samalla reissulla haimme oman kreikkisnaaraamme Riden kotiin astutuksesta, sitä kyllä olikin jo hirveä ikävä <3 Saas nähä joko se innostuu munimaan vai onko vielä liian pieni :)