lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kuulumisia ja vauvauutisia :)

Viime päivityksestä onkin jo kuukauden päivät aikaa, tässä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä :)

Kerrankin tuntuu että kaikki menee nyt hyvin, niin ihmisten kuin eläintenkin parissa. Itse lähden työmaailmassa kohti uusia tuulia ja olen siitä tullut hyvin onnelliseksi. Pelkän päätöksen johdosta olen saanut lisäenergiaa puuhastella kaikkea ylimääräistä, mikä ennen tuntui hankalalta, joskus jopa raskaalta. Toivotaan tämän fiiliksen jatkuvan vielä pitkään! :)

Tällä hetkellä ulkona sataa, mutta tässä kuva aurinkoiselta
päivältä rantasaunalta :)
Myös liskojen kasvatus on lähtenyt tänävuonna hyvin käyntiin, vaikkakin ensimmäinen kasvatti, josta kuukausi sitten kerroin, menehtyi nahanluontiongelmiin. Myös sen emo menehtyi munintavaikeuksiin hoidosta huolimatta. Mutta sen jälkeen on kuoriutunut 5 uutta leopardigekon poikasta, jotka ainakin tällä hetkellä ovat terveitä ja hyvinvoivia. Myös muut emoliskot voivat hyvin ja muninnat ovat muiden kohdalla onnistuneet ongelmitta :)

Nro. 2

Nro. 3

Nro. 4

Nro 5.

Nro. 6
Yksi suuri onnistuminen tänä vuonna oli saada eläviä poikasia kääpiöparta-agamistamme! Tämä on myös ensimmäinen vuosi kun niitä aloin kasvattamaan. Ensimmäinen munasatsi oli hedelmöittymättömiä, mutta toisessa munasatsissa näkyikin sitten verisuonia. Minulla ei tosin ollut kauhean suuria odotuksia, sillä olen kuullut että poikaset voivat kehittyä mutta kuolevat munan sisälle. Mutta mikä ihana yllätys hautomossa odottikaan, pieniä kääpiöpoikasia :) Vielä on pari kuoriutumatta, tällä hetkellä poikasia on 18kpl terraariossa, yksi oli kuollut kesken kuoriutumisen, muuten kaikki ovat itse päässeet munista pihalle. Yksi elämän edellytyksistä on, että poikanen kykenee itse kuoriutumaan ilman avustusta munasta, eihän se luonnossakaan selviäisi, mikäli se ei siihen kykenisi. Vahvimmat jäävät eloon, se pätee luonnossa ja siihen pyrin myös omassa kasvatuksessani, en yritä elvyttää heikkoja poikasia ja pitää niitä väkisin hengissä, jos ei niistä ole eläjiksi. Mutta ainaki 18 pientä käppänää vipeltää tällä hetkellä terraariossa, nyt vain jännitetään kuinka ne lähtevät syömään ja toimimaan :)

Koska kasassa on
paras nukkua :)

Kasa pieniä :)

Minidinot :)

My coconut! :D
Kiitos kun jaksoitte lukea ja palaamisiin! Gekoista ja agamista voin jo alustavia varauksia ottaa vastaan, joten ottakaa rohkeasti yhteyttä joko puhelimitse 0400564076 tai sähköpostilla elinamhirvonen@hotmail.com! :) Hauskaa kesää kaikille ja viettäkää hyvä juhannus ensi viikonloppuna! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti