torstai 9. tammikuuta 2014

Reevesien uusi allas! :)

Muutimme hieman asunnossamme järjestystä ja nyt lähes kaikki eläimet ovat samassa huoneessa :D Ennen niitä oli ripoteltu tasaisesti ympäriinsä, mutta nyt molemmat tornit ja kaikki isoimmat terraariot ovat olohuoneessa. Makkarissa on kotiloterraario, keittiössä koristeena nanoakvaario ja kylppärissä hiiret ja väliaikoina kilpikonnat :) Tällähetkellä kilpparit viettävät unia jääkaapissamme :)

Tähän lopputulokseen päästiin, kun haikein mielin luovuin kaikista muista akvaarioista paitsi nanoaltaasta. Kalat sain onneksi myytyä ystävälleni ja osan akvaariotarvikkeistakin. Itsellä vaan ei enää aika riittänyt akvaarioiden parissa, kun on paljon muitakin eläimiä ja asioita hoidettavana. Juwelin mustasta 120l kalustealtaasta teimme sitten reeveseille uuden altaan edellisen käydessä ahtaaksi. Ja tosiaan nanoaltaan jätin vielä sukarapulaksi, kun pitää sitä nyt kuitenki joku purkki olla vedenalaistakin maailmaa ;)

Jätin reeveseille akvaarioon saman mustan hiekan, toki pesin sen ennen reevesien muuttoa. Lisäkoristeeksi pohjalle laitoin marmorikuulia sekä kiviä ja muita lasisia/muovisia pohjakoristeita ja muovikasveja. Lämmittely/kuivattelu tason sain rakennettua styroksisista faunaboksin taustoista ja rautalangasta :) Alla muutamia kuvia uudesta altaasta :) Jokupäivä lisään vielä kuvia muistakin terraarioista ja kämpästämme, että näette miten olemme ratkaisseet eläinten tilat :)











P.S. Paksuhännät aloittelivat jo munimaan... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti